keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Studiokuvaukset.

Salainen projektimatka muuttui viikonlopun aikana melko julkiseksi, toivottavasti kävit kurkkaamassa kuvajulkaisut meidän feisbuuk-sivuilta! Selvittiin reissusta, vaikka jalkoja pakotti ja studiossa oli välillä melkoisen kuuma. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut olla itse kameran edessä! Olemme täysin vakuuttuneita siitä, että kaikki lukijamme ovat vain odottaneet yksityiskohtia perjantain kuvauksista, joten tässä niitä nyt sitten tarjoillaan.

Paikka: AK-studio, Jyväskylä
Mallit: Nora Kujansuu, Marianne Tick, Sanna Jukantupa
Hiukset: Marika Salonen
Meikit: Marika Salonen (Marianne Tick, Sanna Jukantupa)
Kuvaaja: Tuomas Kujansuu
Tuotteet: Lienee sanomattakin selvää, että meidänhän ne oli!

Nyt kun virallisuudet on hoidettu, voidaan antaa todellinen versio tapahtumista! Aamulla lähdettiin ja iltapäivällä päästiin perille. Sitten seurasi vähän tuotteiden silitystä ja melkoinen asusuunnittelu. Pengottiin kuvausrekvisiittaa korulaatikoista, silitettiin lisää vaatteita, pohdittiin kampauksia. Stailauksen kuviin suunnittelivat pääosin Ruustinna ja Nora Kujansuu. Kaiken tämän jälkeen meillä oli jo melkoinen kiire studiolle! Valot odottivat onneksi jo autossa, ja eikun parkkihallista kaahamalla paikalle. Marika oli jo paikan päällä valmiina täynnä ideoita. Yhdessä suunniteltiin ihanat kampaukset tytöille, eikä mennyt kauaakaan kun ensimmäistä tuotetta alettiin kuvaamaan. Tässä kohtaa viimeistään allekirjoittaneen silmät kostuivat pienestä liikutuksesta, ja hymy oli suloistakin suloisempi. Ensimmäinen studiokuvaus voi olla nimittäin myös melkoisen koskettava hetki.


Iloa ja naurua saatiin viimeistään silloin kun kaikki tytöt olivat paikalla! Tiedättekö, ei me malteta odottaa että saadaan kuvat itsellemme ja päästään jakamaan ne TEIDÄN kanssanne. Nimittäin niin upeita niistä tuli. Lauantaina käytiinkin reilu 700 kuvaa läpi ja valittiin niistä parhaimmat; noin 20 kappaletta. (Ja joku tekee tätä päivittäin työksensä?! Uskomatonta, nimittäin silmissä vilisi ja valui viimeistään kuvan nro 600 kohdalla.) Fiilikset oli mitä mahtavat, yhteistyö mukavaa ja tulos tulee olemaan upea!

PS. Joku varmaan miettii, että pitikö sitä lähteä Keski-Suomeen saakka ottamaan kuvia? Niinpä, mutta tässä kuvauksessa yhdistyi myös ystävyys. Ruustinna haluaisi kuitenkin samanlaisia elämyksiä myös Turusta, joten yhteistyö samanhenkisen valokuvaajan kanssa olisi enemmän kuin toivottua! Pistä korvan taa ja ota yhteyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti