perjantai 8. kesäkuuta 2012

Salaisuuksien kirjasto.

Ruustinnan kirjarasioita on nyt kesän alkamisen kunniaksi viety opettajille, ylioppilaille sekä eläkkeelle jääville lahjaksi, ja tässä postauksessa esiintyvät yksilöt ovat tilaajansa omaksi iloksi! Koska yleensä vain yksi ihminen meidän lisäksi saa nauttia upeista tuotoksista, jaamme näitä salaisuuksien syövereitä vähän lukijoillemmekin. Lisäksi näistä saattaa tulla kivoja ideioita juurikin Sinulle, sillä nämäkin on kustomoitu tilaajan toiveesta.


Tämä kolmikko matkasi Jyväskylään. Kyseessä on melkoinen kopla: Kulta ja kuolema, Tammikuja sekä Isertin kauppahuone ilahduttavat nyt ystäväämme korurasioina, tai oikeastaan ihan minä rasioina vain!


Tammikujasta tehtiin melkoisen klassinen yksilö. Täynnä tekstiä ja Nannan vanhaa pitsiä tämä kirja voi edustaa upeasti missä tilassa vain!


Kulta ja kuolema sai sisäänsä enemmän kultaa ja vähemmän kuolemaa, nimittäin 1964 vuoden Kotiliedestä leikatut leidit viehättävät ja saavat ainakin tekijän suun kääntymään ylöspäin perinteisestä suomalaisesta tavasta poiketen. Tuohon aikaan naiset käyttäytyivät ja pukeutuivat aina arvokkaasti! Tosin, voipi olla ettei silloin pari opiskelijaikäistä tytteröä olisi voinut perustaa omaa yritystään tavoitteena toteuttaa haaveitaan. Ehkä on siis ihan mukavaa elellä 2000-lukua. Menneitä vuosikymmeniä voi fiilistellä mm. juurikin näin ja tietysti garderobin uudistuksella.


Isertin kauppahuone on taas Pariisin rakastajan unelma, nimittäin kirjan reunoja koristaa Pariisin kartta, pohjassa voi tutkailla Pariisin ympäristöä ja kannesta voi päivittää Pariisin metrot menneille vuosikymmenille. Myönnettäköön, että koska Pariisikin on vain rajatun kokoinen, pieni pala Osloa piti lainata meininkiin mukaan, mutta sovitaanko, että kyseessä ovat kaikki Oslossa asuvat ranskattaret ja Jean-Pierret?

Kukapa tietää ketkä rasioissa asustavat tänä päivänä... Lisää kuvia muista upeista tuotoksista on vielä luvassa, eihän me teitä rakkaat lukijamme voida pitää pimennossa! Kaikki upeudet jakoon ja muista näyttää sille vierustoverille työpaikalla tai rannalla.

1 kommentti:

  1. Mä haluuuun tällasen1 Aivan ihana!
    Ps. Mulla on synttärit elokuussa! =P

    T: Jompu

    VastaaPoista