keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tuulahduksia ja tajunnan virtaa.

Retrotori takana päin on kiva pitää muutama päivä vapaata ihan omille ajatuksilleen. Miksi ajatusten pitää ilmaantua aina iltaisin, kun olisi jo kiva nukahtaa: who knows. Mutta tosiaan, nukutuksi ei saa kun innostuu jostakin uudesta valloittavasta idesta! Ideasta myyntipöytään on vielä kuitenkin matkaa, lankametrejä ja tärkkäyspausseja TAI nahan ja pitsin kiertoajelua. Matkalla täytyy varmaan myös tankata ainakin suklaata ja ihan oikeita tarvikkeita, ainakin äidin jämälankavarastoista. Perille päästään toivon mukaan vielä joskus, tai sitten ideat hautautuvat ideoiden pölyiseen hautuumaalle odottamaan seuraavaa luovaa inspiroitumishetkeä.


Retrotorilla meitä ympäröivät tunnelmalliset puitteet ja oikean henkinen musiikki! Myös asiakkaita oli kiva huomata kiertelevän pöytien ympärillä. Kellojen siirto verotti varmaan osan ostajista, mutta onneksi kevättä on vielä jäljellä, samoin Retrotoreja! Ruustinna pitää huhtikuun opiskelu-yhteishaku-ennakkotehtävä-idea-suunnittelu-vapaata, ja osallistuu todennäköisimmin toukokuussa taas tuotteiden tarjoajana. Mutta siihen saakka meidät saa kiinni sähköpostitse, jos pöytään jäänyt ihanuus jäi harmittamaan.


Suosikkini turbaaneista? KAIKKI! Koska jokaisesta löytyy jotakin herkullista jäätelöväriä... Turbaaneille on pyöritelty mielessä jatkoa: Bad hair day-turbaanit, joiden on suunniteltu sopivan arkisempaankin menoon. Tämän kesän tosipitsikolle kelpaa kuitenkin vain pitsiasuste muiden pitsivaatteiden rinnalle. Kuka sanoo, ettei arkena saisi hienostella?

Lähiaikoina kirjarasiat ovat herättäneet paljon kiinnostusta, ja tilauksia on tullut niin kotiin korurasioiksikin kuin äitienpäivälahjoiksi. Seuraavaksi työn alla olisi varmaan saada blogiin kuvia kirjojen kansista ja "sisuspapereista", jolloin halukkaat voisivat sähköisesti suunnitella ja tilata oman kustomoidun kirjarasian! Tämä toteutukoon huhtikuun aikana? Siihen saakka, älkää laittako teippiä kauniiden kirjojen kansiin, mikäli viette ne kirpparille. Teipin repiminen ja kannen pilaantuminen tuottaa meille aina yhden harmaan hiuksen lisää, emmekä tarvitse niitä yhtään ylimääräistä nuoruusvuosiimme.

Kiitämme kaikkia Retrotorin asiakkaitamme, positiivisen palautteen antajia ja meitä mainostavia! You made our day.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Me ollaan vaan ja retroillaan.

Ensi sunnuntaina 25.3 Ruustinna versoaa jälleen, tällä kertaa ihka ensimmäistä kertaa Retrotorilla! Kevätpäivää vois siis viettää ihanalla brunssilla ja sitten herkullisella shoppailulla yläkerrassa. 


Pitsikorvikset menivät viimeksi hurjan nopeasti, ja nyt niille seuraa jatkoa. Koska materiaalimme ovat usein kierrätettyjä, uniikit korut ovat melko varma juttu. Toisaalta niitä ei monelle riitä, joten halukkaiden kannattaa olla aikaisin liikkeellä kellojen siirtämisestä huolimatta. Alla olevaa kuvaa katsellessa ainakin kirjoittaja meinaa pakahtua pitsionnesta...



Pitsituotteiden lisäksi tarjolla on Ruustinnan aikaisempiakin luomuksia: kierrätettyä tai uudistuotantoa, aina yhtä hyvällä maualla tehtyä. Erityisesti kirjarasiat ovat herättäneet kiinnostusta lähipäivinä, ja tilaustakin on Ruustinnalle saapunut.


Sunnuntaita odotellessa voi pohtia keille kaikille voi hankkia lahjoja, itseään unohtamatta. Ruustinna vaipuu vielä todennäköisesti korttipajailuun, jotta saadaan lisää keväisiä kortteja tarjolle. Vuoden 1964 Kotiliesi houkuttaa ihastuttavilla vanhoilla mainoksilla, ja mm. anatomiset keuhkot odottelevat suurempaa inspiraatiota.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kukkaistyttö.

Keväisen keltaiset neilikat luovat ihanaa keväistä tunnelmaa ikkunalaudoilla tähänkin harmaaseen päivään. Silmää kuitenkin ilahduttavat vähintäänkin yhtä paljon maljakoina toimivat patenttikorkki- ja korkittomat pullot. Tämä olikin kunnon keräyksen tulos, sillä arsenaaliin kuuluu noin 50 yksilöä! Hääkoristeina ne palvelivatkin viime kesänä, ja nyt niille pitää keksiä uusia tehtäviä.


Hei, tarviikohan joku muu näitä samaiseen tarkoitukseen?! Nimittäin vuokraaminen onnistuu, otat vain yhteyttä sähköpostitse! Ja kyllä niitä muutama kymmenen on, tarkistuslaskelman teen kiinnostuneille, muuten en pimeään ja kylmään vinttiin mene. Hääkoristeiksi, synttärikoristeiksi, mihin tahansa juhlaan, millä tahansa kukilla, you name it.


Puutarhurin poropeukalosta huolimatta leikkokukat pysyvät käsittelyssä hyvin, ja neilikoille odotetaankin pitkää elinkaarta. Seuraavaksi kotia voisi ilahduttaa freesioilla (quelle ihana tuoksu!), myöhemmin krysanteemeilla ja sitten vaikka pioneilla (quelle ihana tuoksu!!). Ruusunrakastajalle eustoma on kiva vaihtoehto, toisaalta tosiruusukolle ainoa oikea kukka on ruusu. Kukkaismeri kotiin, siinä päivän vinkki jokaiselle kesää ja kevättä odottavalle! Unohtuupahan ulkoinen Turkuinen harmaus saman tien.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kevätkasvua maailmalla.

Keväisiä terveisiä Skanssin haveSTAIL-tapahtumasta! Mullasta se Ruustinnakin yrittää ponnistella maailmaan ja turkulaisten tietoon. Kasvu on aloitettu, vihreä verso yrittää hentoisesti kerätä huomiota turkulaisissa design-, kierrätys- ja vintagepiireissä. Kiitämmekin kovasti kaikkia pöydässämme vierailleita, meistä oli ilo palvella jokaista asiakastamme. Iloa tuottivat myös positiiviset palautteet ja mahdollisuus uusiin tuuliin. Lisää versoilua siis tiedossa tämän kevään aikana, pysykäähän sormet mullassa.


Tältä se meidän pöytä näytti. Kaikki tuotteet sulassa sovussa ja sopivasti nähtävillä. Kehuja tulikin mm. värimaailmasta, joka vielä hitaasti yrittää tunkea omaan vaatekaappiin. Mistä niitä mustia vaatteita oikein riittää?!


Pitsiturbaaneja löytyy ylläolevista väreistä. Jos nyt rupeaa 20-luku innostamaan, niin ota meihin yhteyttä! Turbaaneja on myös mahdollista saada eri väreissä, nimittäin musta turbaani on jo tilauksessa.


Meiltä löytyi myös luvattu hajanainen kokoelma erilaisia koruja. Pitsikorvikset löysivät onnelliset uudet omistajat, mutta erilaisia on tulossa lisää. Lisäksi uutuutena oli Vintage my hair -hiuskoruja, sekä Pitsinen päivystäjäkaulakoru mustilla, sinisillä tai pinkeillä helmillä. Inttiin ei ehkä uskalla lähteä tällaisella "päivystäjän banaanilla", mutta militaarimuoti tuotiinkin pitsinrakastajan arkeen. Kaulakorut sopisivatkin erinomaisesti keväisen trenssitakin asusteeksi...


Myös Ruustinnan kestotuote pääsi keväiseen Skanssiin ja muutaman uuden omistajan kotiin. Näitä kukkia ei onneksi tarvitse lannoitella, niille riittää loistavasti kuivakin takki kasvualustaksi. Mutta raitis ilma ja sosiaalisuus on elinehto!

Mikäli joku tuote jäi kiinnostamaan, ota rohkeasti yhteyttä ruustinna.turku(at)gmail.com. Yritetään löytää sopiva tuote, tai mahdollisesti tehdä sellainen tilauksesta. Ja puutarhametaforista huolimatta puutarhahommissa olemme melkoisia poropeukaloita, tai ainakin toinen on. Kirjoittaminen sujuu paremmin, samoin korujen kukkatarhan viljely.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

One double O three.

Lauantaina 10.3 ollaankin sitten kaikki muotitietoisia ja lähdetään Skanssiin haveSTAIL-tapahtumaan! Hirrrrveen ihania vaatteita ja asusteita myynnissä. Täytyy vain kävellä urheasti toiseen kerrokseen löytääkseen aarreaitan. Ruustinnan tunnistat viehkeistä rouvista ja tietenkin upeista tuotteista. Löytyy meiltä käyntikorttikin, josta pääset tähän blogiin, tai voit tehdä vaikka tilauksen sähköpostitse.


Ruustinnan pöydästä löytyy ihania kierrätysmateriaaleista tehtyjä rintakoruja, paljon eri värejä ja tyylejä. Rouvaset auttavat mielellään Sinua löytämään itsellesi tai läheisellesi juuri oikeat sävyt!


Uutuutena vintage-hengen salpaavat pitsiturbaanit. Bad-hair-day voi päättyä ylelliseen päähineeseen, eikä hätävaraponnariin. Turbaanit loistavat keväisissä pastelliväreissä, ja muotitarjouksena koristellut turbaanit samaan hintaan kuin koristelemattomat!


Nämäkin hiuskorut yrittävät ehtiä haveSTAILiin mukaan. Vintage-henkeä niille, joiden henkeä turbaani ei salvannut. Hiuskorujen lisäksi meiltä löytyy hajanainen kokoelma koruja, kuten viime postauksessa esiintyneet korvakorut. Penkomaan kannattaa siis tulla ajoissa, koska herkullisimmat saattavat jo olla jonkun toisen laukussa ennen kuin ehdit sanoa vintage.

Asusteiden lisäksi löytyy muutamia kortteja leipävuoasta, teemana osassa on tietenkin MUOTI. Ja kirjarasioita hinkuaville on tarjolla Tyttö ikkunassa tai Elsinoran kapina. Jälkimmäinen ei kerrokaan murrosikäisestä vaan ilmeisestikin laivasta. Pöytä notkuu siis tavaraa, tulkaa ihmeessa kurkkamaan ja juttelemaan kanssamme! Vintage-hengen tiimoissa meillä käy vain käteinen, kierrätyshengen viimeistelee mm. Elle Accessories -lehdestä taitellut paperipussit, joihin tuotteesi pakataan.