lauantai 9. helmikuuta 2013

Mielikuvitussynttärit.

Tasan vuosi sitten 9.2.2012 syntyi kahden nuoren naisen yritys nimeltä Ruustinna. Ideaa oli kyllä hauduteltu jo paljon aikaisemmin ja ensimmäisiä tuotteitakin ehdittiin valmistaa ennen virallisen yrityksen ristiäisiä. Vuosi myöhemmin olemme edelleen pystyssä ja hyvinvoivia, täynnä ideaa ja rakkautta käsitöihin. Siksipä tänään kutsumme teidät rakkaat lukijamme mielikuvitussynttäreillemme!


Synttäreiden kunniaksi olemme valmistaneet uusia siipikoruja, tällä kertaa uudessa helmikuuhun sopivassa lumipeitteen värissä (lue vitivalkoisena). Ja mielikuvitussynttäreistä huolimatta korut ovat ihan oikeita. Synttäreillä on ohjelmassa teeskentelyä, koska kahvia emme edelleenkään juo, ihania kakkuja joista ainakin kahdessa täytyy olla kermavaahtoa ja marsipaania, hyvää musiikkia, iloa, naurua ja pari mopsia sekä bambi. Yksisarvinen perui valitettavasti tulonsa, vaikka kutsu lähetettiinkin Narniaan pari viikkoa sitten...


Mitäs ensi vuoden aikana tehdään? Ruustinna tuottaa edelleen iloa ja valoa maailmaan käsitöiden muodossa. Taitoa ja tietoa karttuu lisää, uudet ideat jylläävät mutta vanhat hyvät tutut kulkevat edelleen mukana. Kiitämme kuluneen vuoden aikana kaikkia lukijoitamme, sydäntämme lämmittää kovasti kuulla palautetta blogista ja tuotteistamme. Lisäksi toivomme, että tänä vuonna saamme rutkasti uusia ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Ensi vuonna varataan sitten koko satumetsä synttäreitä varten!

PS. Toivottavasti nauroit edes kerran (allekirjoittanut nimittäin ainakin viisi), terkut Julialle!

1 kommentti:

  1. Onnea yksivuotiaalle. Yksisarvinen pahoittelee ettei pässyt osallistumaan syntymäpäiville. Asia korjataan: ensi vuonna syntymäpäivillä Narniaa edustaa Riipitstiip, kuningas Kaspianin ystävä ja puhuvien hiirten päällikkö.

    VastaaPoista