torstai 21. huhtikuuta 2016

Ruustinnainen #4

Ruustinnan turbaanin alle mahtuu monenlaista hienoa olentoa, jonka elämästä haluamme esitellä palasen. Tällä kertaa tarina jatkuu Shannon-nimisellä RuustinNaisella! 

We have considered the unfortunate lack of the amazing Finnish language of some by providing the text in English below.


Shannon lensi pari vuotta sitten Yhdysvalloista Viroon ollakseen osa tiimiä, joka perusti Tallinnaan uuden, ihmisiä innostamaan pyrkivän seurakunnan. Rakkaus naapurikansaamme kohtaan saikin syvemmän merkityksen, kun puolisoksi löytyi paikallinen mies! Tässä kulttuurien kombossa välittyy muun muassa amerikkalainen vieraanvaraisuus, josta sekä suomalaisilla että virolaisilla olisi opittavaa; pariskunnan ovet ovat auki monelle vieraalle ja rennoille hengailuhetkille.

Tämä energiapakkaus hoitaa hommansa antaumuksella, välittömyydellä ja viisaudella, oli kyseessä sitten hänen työnsä tai ihmissuhteensa. Aito kiinnostus toisiin ihmisiin on hyvin ominainen osa Shannonia, ja hänen seurassaan onkin hyvin helppo olla heti ensi kohtaamisesta. Missä kaikuva nauru ja kova ääni kuuluvat kaukaa, siellä todennäköisesti Shannon on! Ääntä kohti!


 On our RuustinNainen series we present women that are inspiring in their own way and reflect a deeper womanhood than to what is often shown in the media. And all this wearing Ruustinna’s turban of course!  Because the fourth story to be told is about an American lady, it would only be natural to debut our blog post in English as well!

Before even meeting her, Shannon was first introduced as a firecracker, which is a very fitting description about this lady! She flew all away from America to Estonia to be part of a church planting team. A very capable lady as she is, Shannon also managed to find a charming husband from the hoods! Together they are examples for Estonians (alongside Finns) what American hospitality means! They have their doors open for many people and endless hangouts.

This lady seems to always be full of energy, and she has devotion, sincerity and caring whether it be her work or relationships. Being truly interested in other people is the essence of her, and she makes other people feel comfortable around her. If you’d need to find her, just listen to an echoing laughter and distinct voice, she’ll probably be there!

Pictures by Harri Skarén

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

RuustinNainen #3

RuustinNainen- sarjassa esittelemme vuorollaan ihmisen, joka omalla persoonallaan on inspiroiva -pitsiturbaani päässä, tietty! Järjestyksessä kolmas RuustinNainen on Jasmin, rento maailmanmatkaaja.



Itsekin puoliksi israelilaisena Jasminin kiinnostus kansainväliseen työhön johti sosiaalitieteiden pariin, ja hänellä onkin sydäntä monenlaiselle tallaajalle. Jasminin monivivahteisuuden huomaa hienovaraisesti; lämpimän ja nöyrän sekä hassunkin luonteen alta paljastuu älykäs ja monesta tietävä leidi!



Jos matkallasi koskaan kohtaat tämän peurasilmäisen ystävän, kannattaa pyytää häntä kertomaan hauskoista seikkailuistaan ja kommelluksistaan joita on sattunut niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Niitä riittää!

Kuvat Harri Skarén


lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä.

Suklaata, vaahtokarkkeja, ruusuja ja tuoksukynttilöitä. Niistä Ruustinnan ystävänpäivä voisi olla tehty, mut eipä oo tänä vuonna! Tai no suklaata olis kunhan löytäis kätkön mihin se on piilotettu... Sen sijaan aamutuimaan vähän kuvia ja tämän vuoden monta ensimmäistä juttua. Ensimmäiset Ruustinnan kuvat (koska kovalevy pamahti ja kaikki män sen siliän tien, varmuuskopioikaa ihmiset, varmuuskopioikaa), ensimmäinen päivitys (huoh, onneksi herättiin talviunilta!) ja ensimmäinen tarjous vuonna 2015!


Mikä olisikaan parempi päivä tuoda Ruustinnan ystäville pieni tarjous kuin Ystävänpäivä? Ehkä Joulu, mut sehän meni jo ja me lomailtiin. Lets get down to business: Meillä on ihania seuraajia, uskollisia ystäviä ja mahtavia kavereita. Siksipä ihan ainutlaatuinen tilaisuus hankkia nyt itsellesi viimein uusi Siivekäs kaulakoru. Nimittäin BOHEMIAN WINGS on lentänyt kuvattavan kaulaan ja lentää se sinunkin luokse -20 % hintaan! Rahaksi muunnettuna nyt on mahdollisuus tilata kyseinen kaulakoru hintaan 20 € (norm. 25 €).


Boheemit siipikaulakorut on virkattu omin pikku kätösin ruskeasta langasta pienin hopeisin hippusin. Siivet roikkuvat kaulassasi nahkanauhassa hopeisin helmin koristeltuina. Boheemi efekti on tietty höyhenet! Korun saat joko vihreällä tai valkoisella höyhenellä pilkullisen lisäksi. Käyttökokemuksesta allekirjoittanut voi vakuuttaa, että siivet ovat ihanan kevyet kaulalla ja herättävät positiivisia kehuja!


Koska Ystävänpäivää pitää viettää myös muina päivinä, tämä tarjous on voimassa 14.2-18.2, eli kokonaista VIISI päivää mikäli tavaraa riittää niin pitkälle. Ja hei, laitetaan elämä risaiseksi, Ruustinna tarjoaa myös postituksen 1. luokassa! Onneksi Postikin on taas Posti ja Itella on historiaa. Historiaa voisivat olla myös ainaiset nousevat postikulut, mut hei, anything for you!

Muistathan tänään niitä tärkeimpiä ja läheisimpiä ystäviä! Ja kaikille minut tunnistaneille oikein ihanaa ystävänpäivää <3

Tilausohjeet: Sähköpostite osoitteeseen ruustinna.turku@gmail.com tai Facebookin kautta viestillä. Mainitse kumman värisellä höyhenellä haluaisit korusi (vihreä/valkoinen). Koru postitetaan kun maksu näkyy Ruustinnan tilillä 1. luokassa, ja Ruustinna tarjoaa postikulut. Lisäkysymyksien esiintyessä käänny Ruustinnan puoleen.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Vaadimme valoa!

Ystävä hyvä, oletko kyllästynyt ainaiseen pimeyteen ja märkyyteen? Älä huoli, et ole yksin, sillä olemme jokseenkin samaa mieltä! Aurinko ohoi, me tiedetään, että olet siellä jossakin taivaan uumenissa. Jos sattuisit kurkkaamaan pilven takaa lähitulevaisuudessa, niin ois aika jees. Tarviimme valoa tai kuivumme kasaan kuten kesäiset basilikani, jotka surutta jätin ilman vettä muutamaksi viikoksi… Hmm, eipä ole enää basilikaa jäljellä.


Mutta tälle vuodelle mahtuu kuitenkin vielä Ruustinnan tuotteita! Nimittäin pari kuvaa edellisestä tapahtumastamme, Dear Designista marraskuun alkupuolelta (niin se aika vierähtää). Tällä kertaa olimmekin Thaliatorilla Hansatorin sijaan, ja kyllä teitä asiakkaita sielläkin nähtiin ihan mukavasti. Kiitos vielä kerran kaikille, jotka eksyitte paikalle tarkoituksella tai ihan vahingossa!


Vihdoin löytyi pöytään myös sopivan tunnelmallinen tai kemistinen koruteline! Nimittäin vanha kunnon statiivi, tällä kertaa sitä ei tarvittu tislausta varten vaan esittelemään uusia ihania siipikoruja. Nyt on saatavilla nimittäin hieman boheemimpi versio siipikaulakoruista, Bohemian Wings. Siivet ovat kirjavat ruskean ja hopean väreissä, ne pujotetaan nahkanauhaan ja korun täydentävät erilaiset helmet sekä kevyet ja kauniit höyhenet. Aivan upeat! Monenko joululahjalistalta ne löytyvät jo..? Ja niille joiden juttu on hopea, siipikaulakoruja saa nykyään myös muodikkaassa platinan sävyssä! 


Oikeasti allekirjoittanut kävi kurkkaamassa aurinkoa Välimerellä, ja kuinkas vaan, käsityövainu toimii ulkomaillakin niin hyvin, että eksyimme paikalliselle kädentaitajien viikonlopputorille! Väkeä ei ollut kuvaushetkellä hurjasti, mutta aikani ihailtuani paikallisten osaamista mukaan tarttui ihana käsin maalattu narukoru! Kurkkaa tekijän blogia klikkaamalla tästä.

Noniin, nyt ollaan edes vähän up to date. Ja viimeiseksi loppukaneetiksi mainos: Ruustinna on Turussa la 13.12 Kauppakeskus Hansassa klo 10–18. Mahtavaa, nyt ehdit saamaan meiltä joululahjoja ja -kortteja!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Siipien havinaa.

Ruustinnan keittiössä leivottiin viikonloppuna ihan uudenlaisia pikkuleipiä! Ja hei kaikki sokeritärkkääjät, nyt jaamme sellaisen niksin että oksat pois! Jos olis itse tiennyt tämän tai uskaltanut kokeilla aikaisemmin, olisi keittiössä ollut enemmän tilaa ainakin muutamana kuukautena. Niksi tulee tässä: Kun tärkkäät sokerilla, niin tuotokset voi kuivata uunissa matalalla lämmöllä. Niin helppoa(!), itse kuivatin uusia siipiä 50 asteessa parisen tuntia tai kunnes olivat kovettuneet. Namskis, ja eikun kasailemaan koruja.


Niinpä niin, toiset tekevät oikeastikin pikkuleipiä, meillä tehtiin vaan uusia koruja. Mutta niistä tuli ihania! Eli tiedossa on uusia siipiä hopean sävyissä, tai oikeastaan lanka oli platinaa, mutta hopeoidut korunosat niihin laitettiin. Eli jos et ole niinkään kullan ystävä, on meillä ratkaisu siihenkin pulmaan!


Feispuukissa vihjailtiin, että saat ohjeet kuinka pääset käsiksi tähän siipiseen pikkuleipään. Nimittäin noudattamalla seuraavia vaiheita, olet jo oman siipikorun omistaja.
1. Suuntaa lauantaina Turkuun. Jos on muuta menoa niin peru se! Meillä sataa varmaan vettä ja keli on muutenkin harmaa, joten ehdottomasti jätä aurinkoinen muu Suomi taaksesi ja tuu tän!
2. Koita suunnistaa Hansaan. Se on siinä ihan Kauppatorin vieressä ja Kauppatori on se mihin kaikki bussit tulee. Ja jos oot autolla, niin se on siellä mihin ei saa ajaa. Allekirjoittaneen muutokuormaa tuotaessa Turkuun vuosia sitten ajeltiin tyynesti Kauppatorin ohi ja ihmeteltiin kun ei ollut liikennettä…
3. Kun olet kyllästynyt kulkemaan pitkin Hansaa, niin mene kahville Brahen kahvilaan tai Kultataloon. Näin tuut varmasti Dear Design-tapahtuman liepeille!!! Jihuu, oot jo pelipaikalla!
4. Haahuile ympäriinsä ja ihaile upeiden kädentaitajien tuotoksia. Kuule siipien havinaa ja suuntaa Ruustinnan pöydälle.
5. Vastaa jottai ku sulle yritetään moikata! Sit vaan kauppaa hieromaan. Meillä ei valitettavasti tinkaaminen onnistu niin kuin monessa muussa kulttuurissa, onhan nää ihan ite tehty ja omin pikku kätösin virkattu.
6. Ostettuasi siipikoru hymyile! Mission complished.
7. Palaa sinne mistä saavuitkin, olipa se sitten maakuopasta, pilven päältä, jostain kauempaa tai sitten ihan naapurista. Moikkaa meitä kun lähdet, on niin kiva kun ihmiset vähän jutustelee niin harmaa päivä ei tunnu enää niin harmaalta.

Eli jos et vielä hiffannut: Ruustinna mukana lauantaina 8.11 Dear Design -myyntitapahtumassa Hansan Thalia-torilla Turussa klo 10–18. Be there or be square.

torstai 2. lokakuuta 2014

Kumpi oli ensin, siipi vai lintu?


Ruustinnan leidit alkavat hiljalleen kesähorroksen jälkeen työntää pienet tuhisevat nokkansa ulos lehtikasan keskeltä todetakseen, että syksy on jo pitkällä ja jotain pitäisi varmaan tehdä! Mutta Ruustinna ei petä herkän linjansa kanssa, sillä lehtien lisäksi ilmassa on lisää siipien havinaa!

Taidamme pitää linnuista, sillä siipikorvisten ja -kaulakorujen lisäksi tarjontaamme on tullut siipiään lepuuttelevat lintuset. Nämä ystävät on tehty laserleikkaamalla ylijäämävanerista. Linnut voi valita visertelemään sulosointuja korviin tai sulostuttamaan päivää kaulalle, tai Ruustinnan ”more is more” -mentaliteetin mukaisesti valintaa ei tarvitse tehdä, kun ottaa koko setin!

Jos maltat odottaa, näitä löytyy seuraavasta Dear Design -myyntitapahtumasta 8.11. Muistutamme vielä, että jos olet kädentaitaja ja haluat tulla samaan tapahtumaan myös myyjäksi, laita pikaisesti hakemus tänne, sillä hakuaikaa on enää 5.10 asti!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Peura palaa kaupunkiin.

Pitkän hiljaisuuden katkaisee tieto siitä, että ystävämme Dear Design palaa ruutuun, tai oikeastaan Hansatorille lauantaina 8.11! Hurraahuutoja, taputuksia, vislausta, serpentiiniä… Ehkä kaikkien hengitys ei tästä ilmoituksesta salpautunut, MUTTA kaikki te, jotka haluaisitte olla mukana tapahtumassa myyjinä, pidättäkää hengitystä ja lukekaa tämä postaus rauhassa loppuun, ohjeita hakua varten on nimittäin tiedossa.

Jos et vielä tiennyt, niin Dear Design, vaikkakin melko uusi myyntitapahtuma kädentaitajille, on jo saavuttanut jalansijan Turun tapahtumissa. Jotkut kuulemma odottavat ihan vain tätäkin tapahtumaa. Melko ihmeellistä, sillä ensimmäinen DD (näin meidän tuttujen kesken) järjestettiin vasta vuonna 2012. Konsepti on seuraava: Upeat myyjät tuovat ihanat tuotteensa Turun Hansatorille ja kauppa käy. Tietty yhtälöön tarvitaan vielä asiakkaita, mut kyl niit ny täält löytyy!


Päästäksesi mukaan sinun täytyy tehdä seuraavat asiat:

1) Innostu ja hypi hetki riemusta, hetkesi saattaa nimittäin olla koittanut. Joko sattuu jalkapohjiin? Hyvä, voit siirtyä seuraavaan kohtaan.
2) Ainiin, kohta 0 on olla kädentaitaja. Sitten voitkin siirtyä hakulomakkeeseen tästä. Täytä lomake huolellisesti ja jää odottelemaan yhteydenottoa. Hakuaika päättyy 5.10, eli ihan pian! Siksi kannattaa pitää kiirettä haun kanssa, sillä myöhässä tulleita hakuja ei huomioida olivatpa ne kuinka hyviä tahansa. Huomioitavaa on, että mikäli täytät ja lähetät hakulomakkeen, sitoudut noudattamaan määrättyjä ehtoja.
3) Jos ja kun Sinut valitaan, maksa paikkamaksu ajoissa. Muista markkinoida tapahtumaa, sillä paikkavuokra ei kata laajaa markkinointia. Facebook, Instagram, Twiitit, puskaradio, blogit, puhelinsoitot, sähköpostispämmäys, flaikut jne. takaavat kaikille onnistuneen tapahtuman.
4) Lauantaina 8.11. saavu ajoissa paikalle, tuo hymy ja tuotteesi mukanasi ja vietä hauska päivä muiden myyjien ja asiakkaiden kanssa.

Siinäpä se! Meidän touhuista tulet kuulemaan lisää ja toivon mukaan vähän useamminkin kuin muutaman KUUKAUDEN välein. Tämähän ei ole mistään kotoisin. Mutta tuossa vieressä lojuu uusia siipiä platinan värisestä langasta, näyttävät melko upeilta...

tiistai 20. toukokuuta 2014

Häähumua hiuksiin.

Tänä keväänä/kesänä tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä kun kumpainenkin Ruustinnan nuori rouva sanoi puolisolleen tahdon. Tulevaa kesää ajatellessa ja monien muiden hääjuhlista nauttineena voi taas huomata rakkauden juhlien olevan ovella. Vaikkakin myönnettäköön, että talvellakin on ollut mitä ikimuistoisimpia häitä pimeässä, kirkkaan lumisessa pakkasillassa. Mikäli SINÄ siellä kuulut tulevan kesän tahi nykyisen kevään morsiamiin, on meillä pieni vinkki. Niin siinä alla olevassa kuvassa just. Kuten huomaat, tuollainen ihana kiharairokeesikampaus on ihan tajuttoman upea ja style. Jos oot sieltä Tampereelta, niin voit varata itsellesi kampausajan juurikin tuon kampauksen tekijältä! Ja kampaus tarvitsee ehdottomasti rinnalleen Hääfascinaattorin, joko sanoit TAHDON?

Hiuskoru aka Hääfascinaattori: Ruustinnan pajassa valmistettu aikuisen hikoilemana, meillä ei työskentele alaikäisiä, mutta puolisot joutuu joskus halipalkalle.
Malli: Tummatukkainen Tyttö
Kampaus ja Meikki: Kesän hiusartisti Esther Fair / Hiusstudio Joy (Tampereella)
Kuva: Hannele Piippo-Fair, Tummatukkainen Kuvaaja


Tästä postauksesta ei pitänyt tulla mitään Tampere-hypetystä, turkulaissii ku ollaan. Joten vastapainoksi: Turussa tämäkin tuote on tehty! Ja mikä mahtavinta, voit tulla ostamaan sen tulevana lauantaina Hansatorilta Turusta, missä löydät Ruustinnan upean ja hempeän pöydän klo 10–18. Tällä uniikilla tuotteella häikäiset varmasti tulevan kesän juhlissa!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kukkaseppele.

Kyllä nyt piisaa kukkia jo luonnosakin, mutta ihan siltä varalta, että et halua tehdä kevään ensimmäistä kukkaseppelettä leskenlehdistä tai krookuksista (tai niistä muista kukista, joita allekirjoittanut ei todellakaan tunnista) niin Ruustinna tarjoaa vaihtoehtoisen menetelmän! Fascinaattori on aika kiva yksittäin, mutta entäs jos turvaudut Ruustinnan mottoon more is more? Silloin yksi ei todellakaan riitä, ja tarvitset ainakin kolme (3)! Mutta ethän sinä tee kukkaseppelettäkään yhdestä kukasta, silloin niitä tarvitaan varmaan ainakin kolmekymmentä (30)! Jos et halua pröystäillä niin monella kukalla tai haluat että päästäsi näkyvät muutakin kuin kulmakarvat, suosittelemme Ruustinnamaiseen kukkaseppeleeseen hieman vähemmän kukkayksilöitä. Mutta toisaalta, pieni haaste voiskin olla kiva… Montako kukkaa voidaan saada mahtumaan päähän..? Parturi hei, alas miettiin!

Hiuskorut: Ruustinnan Puutarhasta
Malli: The Best Muusa Ever!
Kuva: Hannele Piippo-Fair ja Salamannopeat Sormet
Kampaus & Meikki: Esther Fair / Hiusstudio Joy ja Sunnuntai-illan Inspiraatiot


Kuvassa olevien hiuskoristeiden biografiat ovat seuraavat:
Persikkainen punastelija: Valmistettu kirpputorilta ostetusta kierrätyspitsistä, joulukoristeesta revityistä helmistä, kierrätysnahasta, vanhasta pitsistä ja ihan uudesta tyllistä. Kiinnitysmekanismina kiharapuristin tai meille maallikoille ihan pitävä hiusklipsu.
Vaativa valkoinen valloittaja: Valmistettu muista projekteista jääneestä pitsistä, joka ostettiin ensimmäiseen projektiin uutena kankaana, kierrätyshelmet ovat tässäkin pääosassa!
Ketterä korallinpunainen kainovieno: Valmistettu uudesta organzasta ja valkoisista pikkuruisista uusista lasihelmistä. Uuttuuttaan hohtava upea ilmestys!

Nyt kun kaikki tuntevat toisensa perinpohjin, voimme siirtyä muistutuksiin. HEI et kai ole unohtanut, että 3.5. Ruustinna on mukana kevään Dear Design -tapahtumassa Hansatorilla Turuus klo 10–18?! Merkkaa nyt jo heti se sinne kalenteriin ja tsekkaa bussit. Kaikki Turun bussit tulevat kauppatorille, joten poissaoloille ei ole tekosyitä. (Hei, ihan niinkuin kaikki tiet vievät Roomaan..?) Lisäksi ollaan uudestaan Hansassa 24.5. Silloin voit tehdä vielä yksilöllisiä ostoksia valmistuville!

Ihanaa 2. Pääsiäispäivää Arvon Suklaasuiset Lukijat!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kuvastossa!

Tämä kuvasto ei kilahda postilaatikosta, mutta sitä voit selailla missä ikinä netti toimiikaan. Siis tiedossa on bussilukemista, kahvitauolle selailtavaa ja kaverille näytettävää. We give you, Käsityöyrittäjien Kevätkuvasto! Täältä löydät ihan mahtavia lahjaideoita kevään ja kesän juhliin, asusteita itselle ja kaikkea kivaa kotiin tai mökille. Mitä vielä toivoisit? Ai niin, tietty se yks juttunen... Kuvaston löytää klikkaamalla tästä. Klikkaa jo!


Mistä löydätkään Ruustinnan tuotteet? Kolmella sivulla, romanttisella sielulla ja tehty omin pienin kätösin! Jokos sinäkin luit siitä, että mikäli kuluttaisimme enemmän suomalaisia tuotteita, meillä olisi pian tsiljoona tai ainakin sinne päin uutta työpaikkaa? Tässä siis hyvä mahdollisuus tukea luovaa alaa, suomalaisuutta ja yrittäjyyttä. Ja jos et osta meiltä, niin osta ainakin joltakin toiselta käsityöartistilta.

Suurkiitokset kuvaston tekijöille ja muille kädentaitajille tuotteistanne! Kiva kun mekin päästiin mukaan. Ja niin Ruustinnan jalka tekee taas yhden jäljen maailmaan.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Upea uutuus.

Aika on tullut kaivaa vaatekaapista keväiset vaatteet esiin ja huomata, että tarvitsee ehdottomasti ehostusta tulevaan aikaan. Viime keväänä valmistimme jokseenkin huimasti ihania hiuskoruja, jotkut (eli ainakin me) kutsuvat niitä jopa fascinaattoreiksi. Tästä innostuneena niitä on taas tarjolla! Pianpa saat nähdä oikein sarjan ihanaa uutta tuotantoa taitavasti kuviksi tallennettuneina, odotappas vaan. Huomaathan, että kuvissa esiintyy myös upeita kampauksia! Saat siis ideoita niin ylppäreihin kuin muihinkin juhliin, onpa yhdessä kuvassa ihan valmis look kesän morsiamelle. Ja ei hätää, kampaajan löydät Tampereelta Hiusstudio Joy:sta. 

Hiuskoru: Ruustinnan vääntämä omin pikkukätösin! Kyllä, tämä tuote tehdään täysin käsityönä ja ompelukone lepuuttaa hermojaan kaapissa!
Kuva: Hannele Piippo-Fair
Kampaus & Meikki: Esther Fair / Hiusstudio Joy


Tämä ihana maanläheinen ja jokaista multasormea ilahduttava fascinaattori on valmistettu kierrätyskankaasta, joka löytyi jostakin kirpputorilta ja saapui lahjoituksena meille. Tyllin lisäksi hiuksia koristaa kierrätysnahasta valmistettu nahkainen "sulka" sekä ihanat pienet helmet. Mitä vielä voisit toivoa? Tietenkin sitä, että kyseisen tuotteen saa ostaa meiltä! Tuttuun tapaan, ota yhteyttä sähköpostilla tai klikkaa itsesi meidän Facebook-tykkääjäksi ja johan oletkin pelissä mukana ja yhteyksien lähettyvillä.

PS. Kurkkaa FB:stä toinen ihana kuva! Sinäkin voisit näyttää yhtä upealta, koska Ruustinnan somistamat naiset ovat aina upeita!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Neiti Aika: Elisabet

Hei hei hei ja Ihanaa Naistenpäivää kaikille tytöille! Ja kyllä, vielä kuusikymppisenäkin voit olla tyttönen, ei kai sellainen kulu meistä koskaan pois? Innostut kuitenkin ainakin koiranpennuista, joten vielä kuulut tytöt-kategoriaan. Tämän juhlapäivän kunniaksi saat tavata uuden Neiti Ajan, Elisabetin.


Mikäli et muista, niin valmistamme vanhoista pitsiliinoista seinäkelloja. Jospa kurkkaisit tunnisteista Neiti Ajat, niin voisit tavata Armin, Vienon, Elsan, Olgan ja muutaman muun. Koska kellot valmistetaan pitkälti kierrätysmateriaaleista, ovat ne täysin uniikkeja. Näillä luot upean lisän sisustukseen!


Ja mistäs sellainen sulle saatais? Elisabet on myynnissä, lisää on taas tulossa ja meidät löydät parhaiten sähköpostin päästä tai tulevista myyntitapahtumista. Kelloja voit tilata myös tilaustyönä, räätälöidään sulle sellainen mikä sopii parhaiten kotisi tunnelmaan. Aina kannattaa rohkeasti kysyä, voipi olla että sellainen on jo valmiina..?


Nautitaan ihanasta kevätpäivästä, koska ainakin Turuus paistaa aurinko! Tämä nainen lähtee ompelemaan helmiä ja etsimään värikkäitä nahkapaloja varaston uumenista. Pysy kuulolla niin pääsetpä ehkä seuraamaan mitä pajassa valmistuu!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

DIY: Kämmekkäät.

Kävipä kerran niin, että kesällä toinen meistä poikkesi Lankamaailmaan. Melkoinen on tuokin maailma, joka vie mennessään pienimmänkin lankafanin ja tunti vierähtää muutaman minuutin lailla. Harvoinpa tyhjin käsin poistuu tuo lankafani, eikä tälläkään kertaa käynyt niin, vaikka kuinka oltiin tehty en-osta-mitään-lupauksia. Tällä kertaa kassalle vietiin mm. Manos silk blend fino –vyyhti aivan ihanaa tumman vihreää ja uskomattoman pehmeää lankaa. Oltuaan kauan lankakirstussa odottelemassa vuoroaan, siitä vihdoin syntyi kämmekkäät. Ja samalla syntyi Ruustinnan ensimmäinen DIY päivitys!


Langan on valmistanut voittoa tavoittelematon Manos Del Uruguay, joka pyrkii tuomaan taloudellisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia maaseudulla asuville naisille. Langan koostumus on 70 % villaa ja ihanat 
30 % silkkiä. Arjen ylellisyyttä, josta pääsee nauttimaan niin neulomisen kuin käytönkin aikana. Puikoiksi sopivat koloset ja sitten ohjeeseen.


Luo löyhästi puikoille 53 silmukkaa. Oikeasti tarvitaan vain 52 silmukkaa, mutta seuraava kikka on huippu! Jaa silmukat puikoille seuraavasti: 13-13-13-14. Neulo sitten neljännen puikoin viimeinen silmukka ensimmäisen puikon ensimmäiseen silmukkaan oikein yhteen ja tsadam: 52 silmukkaa jäljellä ja kierroksen vaihtumiskohta on siisti ja huomaamaton. Neulo sitten suljettuna neuleena ainaoikein (eli kaikilla silmukoilla koko ajan oikein) noin 9 cm. Seuraavaksi tehdään peukalolle kulkureitti, joka on ihan oikeasti tosi helppo! Kun pääset neljännen puikon loppuun, käännä työ ja neulo nurjalla silmukat nurin. Jatka neulomista ei-suljettuna neuleena, niin että ensimmäisen ja neljännen puikon väliin jää peukalolle paikka. Jatka näin 5 cm. Tämän jälkeen jatka suljettuna neuleena vielä 6 cm. Päättele lopuksi silmukat löyhästi ja päättele langanpätkät. Virkkaa peukalon reuna siistiksi kiinteillä silmukoilla kolosen koukulla.


Ja jos et vielä tiennyt ettet voi elää ilman näitä kämmekkäitä, tässä muutama järjettömän hyvä syy. Lämmittävät ranteita, suojaavat käsiä, tuntuvat niin pehmeiltä iholla, antavat kivan lisän nahkahanskojen kanssa käytettynä ja saat sunnuntaipuuhastelua. Vakuutuitko? Lisäksi koristelumahdollisuudet ovat rajattomat! Kirjaile kämmenselkään kiva kuva, ompele pitsiä tai nauhoja reunoihin, get creative. Lankakirstussa odottelisi ihanan keltainen mohairlanka, joka kämmekkäinä sopisi hurjan hyvin mustien nahkahanskojen päälle… Hmmm...

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävät Hyvät.

Uskomatonta. Viimeksi Ruustinna on pukahtanut pinnalle vaivaisen tekstin joulukuussa. Siis mitä ihmettä, lähes kaksi kuukautta sitten? Nythän on oikeastaan jo kevät vaikka vasta helmikuu. Ruustinnan talviuni päättyy nyt tähän, ja mikä olisi parempi päivä kaivautua maakuopasta pihalle kuin YSTÄVÄNpäivä. Niinpä siis, tämä postaus, nämä tunteiden tirskahdukset ja ajelehtivat ajatukset on omistettu teille, kaikenkarvaisille ystävillemme ja heidän omistajilleen. Kumpi sinä olet?

My Honey Bunny


























Ihanaa, että meille on siunaantunut paljon ystäviä ja Fabulous-Facebook-tykkääjiä. Tiesitkö, että niitä on kasassa jo sata ja neljäkymmentä ja kahdeksan. Ihan hyvä lössi, mutta tarkistathan sinäkin että tykkäät Ruustinnasta? Kuten huomaatkin, ystävänpäivää voi juhlistaa melko monenlaisilla korteilla. Joku saa vaaleanpunaisen luppakorvakanikortin, toinen onkin persoonaltaan ihan pupunen tai lintunen. Ystävämme ovat erinäköisiä, erikokoisia ja erilaisia. Sehän heistä tekee arvokkaita ja parhaita!

Little Birdie of Mine

Samalla haluamme väläyttää, että meillä riittää luovuutta, taitoa ja osaamista moneen asiaan. Mikäli siis olet vailla hieman post-modernimpaa, individualistisempaa tai muuten vaan hömpämpömpempää korttia, kilauta kaverille eli siis meille!

Ihanaa Ystävänpäivää Lukijat! Nauttikaa pitenevistä päivistä, uusista keväisistä kankaista ja ainakin Turussa kuivasta (?) asfaltista. Ja jos olet vailla kahvittelupaikkaa ystävän kanssa, suosittelemme uutta Gaggui kaffelaa. Sieltä saa parasta mustikkakakkua ja paljon muita herkkuja! Over and out.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Retroterveissii!

Johan siitä on melkein viikko kun oltiin 50 %:sti edustamassa Jouluisessa Retrotoritapahtumassa! Ja nyt vasta saatte lukea menosta ja meiningistä. Taitaa kirjoittaja saada pian hiiliä vain joulusukkaan kun niin tuhmasti jättää lukijat vaille tarinaa. Tietystihän oletamme, että kaikki ovat olleet ihan tuolinreunalla koko viikon odotellessaan tätä maata mullistavaa tietoa… Noniin, The Unplugged Versio kommer nu.


Jouluistahan tuolla oli. (Tälläkö koko stoori onkin nyt kuitattu?!?) Vintage-harrastajia oli löytynyt mukavasti paikalle, tietty kun houkuttimina ovat Evergreen Garderobi JA VintagEija's JA Kätkö Vintage Tampereelta sekä monia muita! Mutta onneksi tarjontaa riitti myös muillekin käsityön ystäville! Nimittäin Ruustinnan lisäksi heitä ilahduttivat Fairytale-fyd, Cosecha ja Planet Star. Joulumusiikki pauhasi taitavan DJ:n hyppysissä ja pannarin punainen mansikkahillo toi jouluista tunnelmaa allekirjoittaneelle. Namskis.


Meidän pöydästä löytyi kokonainen kirjo siipikoruja, joulukortteja ja useampaakin useampi kierrätysmatskusta valmistettu rintakoru jne.! Tiesitkö, että rintakorujen materiaalit ovat seuraavat: kierrätysnahasta valmistettu lehti, lähes aina kierrätyspitsiset koristeet, jämälangoista tehdyt kukat, kirppisnapit ja tietty vanhoista kirjansivuista tehdyt pohjat. Lisätään rakkausannos, pieni hullunkiilto silmään ja voilà: ollos hyvä. Ja bonuksena oletkin jo lukenut, että rintakukkia saa nyt myös HEIJASTAVANA!

Ensi lauantaina 14.2 pyrähdämmekin Hansatorille Turuus. Tuu nyt ihmees poikkeen, muutoin hävitään pian maan alle viettämään joulua niinkuin pienet murmelit. Sittenpä et meitä hetkeen enää näe, ollaan nimittäin ansaitulla JOULULOMALLA!

torstai 28. marraskuuta 2013

Valoa kansalle ja rautatie Ilomantsiin

Ruustinnan mieliin jouluiset ajatukset ovat hiipineet hiljalleen, kuin villasukin. Monet ihmiset sanovat joulutunnelman tulevan vasta lumen saavuttua, mutta kuiskintaa on kuulunut, että vain jossain tuolla pohjoisessa on tänä syksynä kuultu tuosta valkoisesta ilmiöstä.

Ruustinna enkelitunnelmissa
Vaikka joulun kuvastoon kuuluvat enkelit, haluamme muistuttaa lukijoitamme muuttumasta tänä pimeimpänä aikana sellaiseksi! Muistakaa siis heijastimet, jotta ette jää autojen alle, tule kanssakävelijöiden tallomaksi tai lennätä viime tipassa väistävää pyöräilijää ojaan. Ruustinna on kantanut pienen kortensa kekoon valoisan elämän puolesta, ja on uudistanut kukkarintakorustaan heijastavan version virkattua kukkaa ja lehtitaustaa myöten!



 Tulevana sunnuntaina Ruustinna on myymässä näiden uutuuksien lisäksi tuttuja tuotteitaan ja jouluisia kortteja jouluteemaisessa Retrotori & brunssi-tapahtumassa. Valitettavasti vain 50% Ruustinnasta on edustettuna, mutta ei hätää, laatu korvaa määrän.



 Kun joulutunnelmaa ei tahdo ulkoa löytyä, kannattaa suunnata tänne fiilistelemään ja tulla juttelemaan! Saa olla tuppisuunakin, jos haluaa.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Dear Design ja miten siitä selvittiin?

Viikko sitten vietettiin kolmatta Dear Design –myyntitapahtumaa kädentaitajille. Iloksemme voimme todeta, että suuremmilta katastrofeilta vältyttiin, ja koska kukaan ei motannut paikan päällä nenään, emme voineet tunaroida tapahtumaa ihan hirveän pahasti. (Lue: Taisimmepa onnistua!) Asiakkaita kierteli mukava määrä päivän mittaan paikalla ja useita kohtaamisia tuli joidenkin kanssa. Vaikka Ruustinnojakin on kaksi, meistä on kiva jutella välillä asiakkaiden ja muiden myyjien kanssa. Toisemme kun meillä on aina (sydän). Tänä iltana avataan vähän sitä takahuoneen ovea. Mitä kaikkea Dear Design –päivään kuuluukaan?

Kuva: Harri Skarén / 2nd Hand DSGN

Aikainen herätys aloittaa aamun, sitä seuraa nopea puraisu leipää ja kulaus mehua. Sitten tehdään taikoja ja muuntaudutaan ihmismäiseksi tarkkaan valituissa vaatteissa. Pitäähän meidän edes yrittää näyttää jotenkin Ruustinnamaiselta! Onneksi on mies joka kyytsää paikalle Hansaan, jossa alkaa melkoinen askartelukerho: jokaiselle myyjälle on merkattava numeroitu paikka.

Askartelun jälkeen meistä tulee portsareita/ovimiehiä/paikannäyttäjiä. Mikäli uusia kasvoja on mukana, käydään vähän tekemässä tuttavuutta ja haistelemassa ilmaa. Yleensä ilma tuoksuu ihanille uusille tuotteille ja hyväntuulisille tyypeille, ja kaikilla on aina hampaat pestynä!

Kuva: Harri Skarén / 2nd Hand DSGN

Pikkuhiljaa asiakkaatkin löytävät paikalle. Heidän lisäksi ns. takahuoneessa haetaan vuorotellen kahvia/teetä/muuta naposteltavaa ja toimitaan toistemme luottohenkilöitä kassoja vahtiessa. Hiljaisetkin hetket sujuvat rattoisasti kun on mukavia vieruskavereita: Kiitos Reisu ja Fante viimeisestä! Harvoinpa meitä näkyy kuvissa, mutta yllä olevasta kuvasta ei etsitäkään Waldoa vaan meitä...

Kuva: Harri Skarén / 2nd Hand DSGN


























Tapahtumia seuraavat yleensä vieroitusoireet: ihmisten vilinä, pieni stressi ja tuotteiden sarjavalmistus jäävät päälle, eikä seuraavana päivänä tiedä miten pitäisi olla?! ONNEKSI pian tulee joulu ja jouluinen Dear Design! Nimittäin jouluostokset kannattaa tehdä vasta 14.12 kun uusi armeija kädentaitajia marssii tuotteineen Hansaan palvelemaan asiakkaita. Luvassa on varmasti vähintään yhtä upea tapahtuma kuin aikaisemmatkin tapahtumat, merkkaa siis päivä heti kalenteriin!

PS. Myyjähaku joulutapahtumaan on käynnissä 27.10 saakka. Hakulomakkeen voit täyttää joko Dear Designin blogissa täällä, tai Facebook-sivujen kautta täällä. Uudet myyjät ovat aina pop, joten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti hakulomaketta täyttämään!

perjantai 4. lokakuuta 2013

Peurainen uutuus.

Huii, huomenna koittaa taas Dear Design!

Viimehetken vilskettä riittää, mutta se taitaa olla melkein sääntö kuin poikkeus. Viimeinen ilta on hyvää aikaa kaikenlaiselle puuhastelulle myyntitapahtumia ajatellen. Tällä viikolla valmistui myös uusi Neiti Aika! Tapahtuman luonteeseen sopivasti kelloa koristaa samettinen musta rusetti, vanhassa vyönsoljessa ollut peuran pää ja pisarana iin päälle läpikuultava helmi.


Mitä tähän vielä lisätään? Jännittää kovasti, mutta hyvästä porukasta johtuen toivomme ja uskomme, että huominen Dear Design on mukava ja huippuhyvä tapahtuma! Erinomaisen siitä tekevät tietysti mahtavat asiakkaat, joten nyt sankoin joukoin paikalle! Kannattaa myös tulla katsomaan, mikä peuraiselle Neiti Ajalle annetaan nimeksi? Ehdotuksia otetaan vielä vastaan...

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Mitä tänään tehtäisiin?

Meillä tehdään kaikenlaisia to do-listoja. Joskus listat sisältävät tuoteideoita, joskus tehtävälistoja, toisinaan pakkauslistan myyntitapahtumaan ja kolmanneksi hikipajalistan pajailupäivää varten. Tänä syksynä tällainen hahmotelma tulevasta.


Tuo syksyn Dear Design lähestyy uhkaavasti, myyjähaku on päättynyt ja pian valituille myyjlle ilmoitetaan valinnasta. Hakemuksia tulee aina enemmän kuin paikkoja on tarjolla, joten ankara valintaprosessi saa pian alkunsa. Me ollaan mukana sotkemassa ja järkkäämässä tuota tapahtumaa yhdessä Cosechan Mirkan ja Planet Starin Tiian kanssa. Siellä siis nähdään!

Nuo pari seuraavaa kohtaa listasta kuuluvat tuoteideoihin. Tai oikeastaan tuotteet ovat sellaisia, joiden valmistus koittaa viimeistään hikipajassa! (PS. Kultaisia siipiä on virkattu jo jonkin verran, pian tärkkikattila kiehuukin!)

Vaikka kukaan ei haluakaan kuulla vielä joulusta, on se tosiasia, että nyt on jo joulumarkkinoiden ja -myyntitapahtumien haku auki! Mitäs hyviä tapahtumia suosittelisitte Ruustinnan tuotteita silmälläpitäen?

Joka listaan mahtuu vähän hömppää... Suklaakakku vaihtuu kyllä tänään omenapiirakkaan, namskis. Ja mopseja popseja lasketaan unissakin lampaiden tilalta. Onneksi nuo mopsiunet piinaavat vain toista meistä, hänen puolisolle ne ovatkin valitettavasti röhkiviä ja tuhisevia painajaisia. Korjaan: Ihania tuhisevia mopsipäiväunia!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Luovat hätäratkaisut.

Eihän me meinata pysyä yhtään mukana tässä syysrutiinissa, blogi on vähän hujan hajan ja niin ovat ehkä muutkin suunnitelmat. Eiköhän tästä pikkuhiljaa saada itsemme kasaan. Hulivilihetkistä syntyy kuitenkin usein hätäratkaisuja, joista tässä jaamme yhden! Olipa parisen viikkoa sitten niin, että toinen meistä kestitsi pieniä teekutsuja. Ja ehkä monella muullakin on tällainen tilanne. Nimittäin sellainen, ettei tarjoiluastioita yksinkertaisesti vain ole. Koska niitä ei tarvita päivittäin, niin eipä niitä tule sitten useinkaan hankittua. Mutta onneksi on niin, että romua siitä huushollista löytyy vaikka muille jakaa. Siispä tuloksena syntyi alla olevassa kuvassa esiintyvä ihana jalallinen tarjoilulautanen!


Tarjoilulautanen syntyi hopeisesta/peltisestä, mutta ainakin hopean värisestä tarjottimesta, ja teekutsujen aamuna Ekotorilta haetusta hopeisesta/peltisestä kulhosta(?). Ainakin astian muoto on kulho, sitä emme tiedä, pestiinkö siinä sormia, oliko se ennen maljakko vai kastekippo. Oli miten oli, nämä uudet astiat löysivät toisensa ja kakskomponenttiliimaa (haisee muuten äärimmäisen pahalle, ei kannata liimata keittiössä juuri ennen kuin pitäisi ruveta laittamaan ruokaa!). Lopputuloksena oli kesäkurpitsakakulle aivan loistelias alusta.

Päivän opetus: Hädässä parhaat tarjoiluastiat syntyvät, kirpputorit ovat panikoijan parhaita ystäviä ja ruoka maistuu silti hyvältä vaikka keittiössä liimaa käytettiinkin.