lauantai 3. marraskuuta 2012

Mustaa valkoisella.

Kun noin vuosi sitten Ruustinna pääsi haaveiden tasolta työpöydän ääreen, mitä oikein tapahtui? Noh, ensimmäiseksi opeteltiin vähän virkkaamaan kukkia. Koska toisella meistä on koukkuja pienen armeijan verran, kokoonnuimme hänen sohvalle ja sitten kaivettiin muistista ne piilosilmukat ja pylväät. Pienen kukkatarhan jälkeen kukille piti keksiä parempi kasvualusta kuin muovipussi. Noista syksyisistä hetkistä saivatkin alkunsa Ruustinnan rintakorut, ensimmäinen virallinen tuotteemme, joka on kokenut uudistusta ja päivitystä niin eri väreissä kuin teemoissakin.


Tänä syksynä hemmotellaankin niitä mustavalkoisia ystäviämme, jotka kaihtavat väriä, ja eläisivät mieluuummin vanhassa 20-luvun elokuvassa. Nimittäin black is beautiful ja niin ovat nämäkin rintaneulat. Kukat virkataan pääosin ylijäämälangoistamme, nahat ovat kirpputoreilta haalittuja ja nappeja tungetaan jokaisen käsityösukulaiskäynnin yhteydessä. Kierrätyshengessä pahviset taustat, joihin korut kiinnitetään ovat kirjarasoiden yhteydessä syntyviä ylimääräisiä kirjan sivuja.

Mustavalkoista elämää heijastimella höystettynä toivottelevat työpajojen keskellä elävät rouvaset. Pianpa se Dear Design onkin jo ovella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti